Perhekasvuyritys Hiisi Homes kasvoi vuodessa keskikokoiseksi toimijaksi

Tiedote 30.1.2019

Perhekasvuyritys Hiisi Homes kasvoi vuodessa keskikokoiseksi toimijaksi

Vain reilu vuosi sen jälkeen, kun puupäät löivät päänuppinsa yhteen, viikkasivat kauluspaidat kaappiin ja laittoivat työrukkaset käteen on Hiisi Homesista kasvanut keskikokoinen toimija kalustettujen asuntojen sektorilla. Hiidenvedeltä ponnistava kolmen puupään perustama palvelevaa itsepalveluasumista kalustetuissa asunnoissa tarjoava yritys on vuoden 2018 aikana rantautunut jo kahdeksalle paikkakunnalle Etelä-Suomessa.

Hiisi Homes 2018 kuukausittain
Hiisi Homes 2018 kuukausittain

Hiisi Homes kalusti vuoden 2018 yhteensä lähes 80 huoneistoa tai kalustettua huonetta asukkaidensa käyttöön. Tällä kapasiteetilla asuminen voidaan mahdollistaa jopa 250 henkilölle. Sopimus solmittiin kaiken kaikkiaan noin 150:sta huoneistosta. Uusista sopimuksista tiedotetaan alkuvuoden 2019 aikana. Hiiden Heimo teki kalustettujen asuntojen vuokrauksella yli puolen miljoonan liikevaihdon ensimmäisenä toimintavuotenaan, mikä mahdollisti vuoden loppuun mennessä jo 11 työntekijän eli hiidenheimolaisen työllistämisen yrittäjien sekä tiiviiden alihankkijoiden sekä yhteistyökumppanien lisäksi.

Hiisi Homes 2018
Hiisi Homes 2018

Vuonna 2019 kasvua on tarkoitus jatkaa suunnitelmallisesti. Huoneistoyksiköiden määrä on tavoitteena kasvattaa 250:aan. Liikevaihto kalenterivuonna 2019 on tarkoitus noin kuusinkertaistaa vuoteen 2018 verrattuna, mikä tarkoittaa kolmen miljoonan euron liikevaihtoa. Maantieteellisesti fokus tulee olemaan pääkaupunkiseudulla ja kesällä valikoimiin tulee Turku. Tiimi eli Hiiden Heimo tulee samaan aikaan kasvamaan ja yhteistyökumppaneiden palveluja tullaan hyödyntämään kasvun tukemiseksi, mikä tuo välillisesti töitä useille henkilöille. Kesäksi 2019 Hiisi Homes tulee tarjoamaan kesätyömahdollisuuksia useammalle nuorelle. Vuoden 2019 lopussa Hiisi Homes tulee olemaan merkittävä työnantaja, veronmaksaja ja toimija kalustettujen asuntojen sektorilla.

Hiisi Homes on palvelevaa itsepalveluasumista tarjoava kasvuun tähtäävä perheyritys. Hiisi Homesilla Hiiden Heimo eli tiimi on ykkönen, mikä auttaa varmistamaan, että kaikilla heimolaisilla, asukkaat mukaan lukien, on hyvä olla ja asua. Hiisi Homesin perustivat Hiidenveden läheisyydessä asustelevat appiukko Ari Lapveteläinen sekä vävypojat Niklas Eriksson ja Markus Veikkolainen.

Lisätiedot: Yrittäjä – Puupää Markus Veikkolainen, 040 670 8556, markus@hiisihomes.fi

Hiisi Homes
Palvelevaa itsepalveluasumista kalustetuissa asunnoissa
www.hiisihomes.fi / www.facebook.com/hiisihomes / www.instagram.com/hiisihomes