Yippee for sustainability!

Hiiden Heimon vastuullisuus

Hiiden Heimona tavoitteenamme on kehittää yrityksemme vastuullisuutta entisestään ja tehdä siitä yhä näkyvämpi osa arkeamme. Tulemme tekemään aiempaa enemmän vastuullisia tekoja ja viestimme niistä monikanavaisesti, samalla rakentaen entistä vastuullisempaa liiketoimintaa. 

Olemme aloittaneet vastuullisuusharppauksemme selvittämällä toimintamme vastuullisuuden nykytilaa. Tämä on toteutettu kyselyinä avainsidosryhmillemme, jonka pohjalta kehitämme vastuullisuustyötämme entisestään ja muodostamme tavoitteiden perusteella vastuullisuusstrategian ja tavoitteet tuleville vuosille. 

Näin Heimossa näkyvät vastuullisuuden eri osa-alueet:

Sosiaalinen vastuu

Huolehdimme työyhteisöstämme ja sen hyvinvoinnista. Kun työilmapiiri on kannustava ja avoin, antaa se tilaa meidän erilaisille ja värikkäille Heimopersoonille ja takaa hyvän työviihtyvyyden kaikille. Meillä ei ole erilaista työ- ja vapaa-ajan minää, vaan kaikki saavat olla töissä omana itsenään. Tarjoamme lisäksi inspiroivan konttorin, laajan välipalavalikoiman toimistolaisille, sekä ajanviettomahdollisuuden myös töiden ulkopuolella.  Kun koko Heimo voi hyvin, heijastuu se positiivisesti myös muuhun tekemiseen. Pidimme keväällä Heimon yhteishenkeä kasvattavan virkistyspäivän, jossa yhdistimme meille tärkeän vastuullisuus- ajattelun ja Heimollemme tyypillisen huumorin mukavien aktiviteettien parissa. Meillä on myös säännöllinen aamukahvihetki, jolloin pääsemme vaihtamaan kuulumisia Heimolaisten kesken ja Pizzaperjantai kerran kuussa, jota Heimolaisina kovin arvostamme.

Meillä on Heimolaisille suunnattu oma koulutussarja Hiisi Academy, jonka avulla pidämme huolta henkilöstömme perehdytyksestä ja elinikäisestä oppimisesta. Järjestämme koulutuksia muun muassa myynnistä, vastuullisuudesta ja puhelintyöstä, Heimolaisten toiveet huomioiden. 

Halusimme kantaa kortemme kekoon keväällä 2022 alkaneessa Ukrainan sodassa ja auttaa heidän hätääkärsiviä sotapakolaisiaan. Toimitimme muun muassa liinavaatteita, pyyhkeitä, hygienia- ja elintarvikkeita Ukrainaan menevään yhteiskuljetukseen sekä Tervalammelle, jossa yksityishenkilöt ottivat ukrainalaisia vastaan ja tarjosivat tilapäisasumiseen turvalliset puitteet. Toivotimme myös tervetulleeksi yhden ukrainalaisperheen asumaan tilapäisesti yhteen tilapäiskotikohteistamme Make Mama Proud- perheyrityksen kontaktoimana. 

Taloudellinen vastuu

Kehitämme toimintaamme jatkuvasti yhä kannattavammaksi, samalla ympäristön resurssit huomioiden. Tämä takaa sen, että pitkällä aikavälillä liiketoimintamme on mahdollista ja pystymme tarjoamaan entistä parempia asukaskokemuksia, palvelun tasosta tinkimättä. Taloudellinen kannattavuus ja kasvu mahdollistaa myös uusien ihmisten työllistämisen yritykseemme. 

Ympäristövastuu

Tarjoamme asukkaillemme kattavat kierrätysmahdollisuudet kohteissamme ja ohjeet oikeaoppiseen lajitteluun. Pyrimme kiinnittämään hankinnoissamme huomiota niiden pitkäikäisyyteen ja olemme sisustaneet kohteemme niin, että ne kestävät mahdollisimman hyvin aikaa. Tarjoamme myös muutamassa kohteessamme; Vantaan Keimolanmäessä ja Kaivokselassa asukkaillemme mahdollisuuden ladata heidän sähkö- tai hybridiautojaan. Lisäksi olemme myös mukana Visit Finlandin kestävän matkailun Sustainable Travel Finlandin kestävän matkailun ohjelmassa ja rakennamme Ekokompassi- ympäristöjärjestelmää viedäksemme erityisesti ympäristövastuumme uudelle tasolle. 

Vihti toimii Hiiden Heimon synnyinsijana ja siellä  luonto, erityisesti Hiidenvesi on hyvin lähellä sydäntämme. Haluamme säilyttää Hiidenveden elinvoimaisuuden myös tulevaisuudessa ja siksi yhteistyössä LUVY Ry:n kanssa lahjoitamme Hiidenveden suojelu- hankkeeseen 0,10€ jokaisesta myydystä Kolmen Puupään Panimon olutpullosta. Voit lukea lisää suojeluhankkeesta täältä.

Verkkokaupassamme myynnissä olevan #Painuhiiteen- t-paidan materiaaliksi on valikoitunut kierrätyspuuvilla ja kierrätetyt muovipullot. T-paita säästää huomattavasti vettä (90%)  ja CO2-päästöjä (50%) verrattuna tavallisen t-paidan valmistamiseen ja paita on valikoitunut meille sen erinomaisen laadun vuoksi, jota syvästi arvostamme. Lisätietoa pääset tsekkaamaan täältä.

Haluamme pidentää asunnoissamme olevan tavaran käyttöikää mahdollisimman paljon. Sen vuoksi olemme antaneet hyväkuntoisia, meille tarpeettomia poistotekstiilejä uuteen kotiin. Olemme antaneet niitä Vihdin seurakunnalle ja sieltä edelleen tulipalon uhreille. Pienillä, hyvillä teoilla voimme auttaa kanssaheimolaisia ja samalla vaalia luonnonvaroja.

Kulttuurillinen vastuu

Paikallisuus on yksi kantava arvomme. Pyrimme tuomaan lähipalvelut ja kulkumahdollisuudet julkisilla kulkuvälineillä asukkaiden saataville nettisivujemme sekä muun asukasviestintämme kautta. Olemme tiheässä vuorovaikutuksessa asukkaidemme kanssa ennen asumista, sen aikana ja jälkeen, jotta voimme tarjota heille parhaan mahdollisen asumiskokemuksen. 

Teemme yhteistyötä helsinkiläisen jalkapallojoukkue IF Gnistanin kanssa tarjoamalla heille tilapäismajoitusta Helsingissä ja hyödynnämme Powerpainoa printtitarpeissamme. Henkilöstöstämme iso osa on Vihdistä ja pyrimme hyödyntämään tätä vahvaa paikallistuntemustamme niin paljon kuin mahdollista. Lisäksi työskentelemme tiiviisti ulkoisen siivousyrityksemme Siskon Siivouksen kanssa, edistämme teknologiakehitystämme Simultemin ja Pindoran avulla, sekä toimimme yhteistyössä kohteidemme isännöitsijöiden ja ulkoisen päivystäjäyrityksemme Securitaksen kanssa.