Hiisi Homes Hämeenlinna Asemanranta kalustettu asunto

Hiiden Heimon ympäristölupaus – Sanoista tekoihin ja esimerkkinä muille

Haluamme myötävaikuttaa vastuullisempaan tulevaisuuteen ja tuottaa vastuullisempaa liiketoimintaa toimialallamme. Rakennamme kesällä 2022 Ekokompassi- ympäristöjärjestelmää sekä olemme mukana Visit Finlandin Sustainable Travel Finland- kestävän matkailun polulla, joista molemmat antavat meille konkreettiset raamit vastuullisuustyömme edistämiseen.

Olemme osana Ekokompassi- ympäristöjärjestelmän rakentamista laatineet meille ympäristälupauksen, joka viestii intohimostamme vastuullisuustyötä kohtaan ja kertoo mitä teemme sen eteen seuraavaksi. Tämä ympäristölupaus toimii vastuullisuustyömme punaisena lankana ja muistuttaa meitä säännöllisesti siitä, mitä kohti olemme menossa.

Lisäksi olemme Ekokompassin kautta tehneet yrityksellemme merkittävyys- ja vaikutusarvioinnin eli määrittäneet kriittisimmät yritystoimintamme osa-alueet, joihin voimme vaikuttaa ja jotka ovat toimintamme kannalta suuressa roolissa. Uudistamme näihin liittyen tavoitteemme kyseisistä kategorioista 3 vuoden välein. Tavoitteemme on että asukkaamme, yhteistyökumppanimme ja henkilökuntamme toimivat vastuullisesti olemassa olevia toimintaohjeita ja -mahdollisuuksia hyödyntäen.

Tavoitteenamme on seuraaville 3 vuodelle:

  • Selvittää sänkyhankintojemme ympäristövaikutukset ja alkuperä ja tehdä sitä kautta kestävämpiä valintoja tulevaisuudessa
  • Ympäristöystävällisempi reittisuunnittelu kohteissa käynteihin liittyen ja varastokapasiteetin optimointi päästöjen vähentämiseksi
  • Kasvattaa niin Heimolaisten, kun ulkoisten sidosryhmien tietämystä meidän vastuullisuustyöstämme säännöllisellä vastuullisuusviestinnällä ja viestiä esteettömyydestä, sikäli kun se kohteissamme toteutuu
  • Inspiroida Heimolaisia sekä yhteistyökumppaneitamme vastuulliseen arkeen
  • Kannustaa asukkaitamme suosimaan julkisia kulkuvälineitä mahdollisuuksien mukaan ja käyttämään vettä ja sähköä fiksummin
  • Laskea hiilijalanjälki yhdelle tilapäiskoti- ja hotellikohteelle
  • Pitää Heimolaisten vastuullisuustietämys ajan tasalla koulutusten avulla
  • Kehittää vastuullisuudesta kantava voima ja lähtökohta yrityksemme arkeen.

 

Täältä voit lukea aiemmasta vastuullisuusmatkastamme: https://www.hiisihomes.fi/vastuullisuus/.