fbpx

Hiisi Homes lisää 75 uutta asuntoa valikoimiin

Puupää-yrittäjä Ari Lapveteläinen päävastuullisena uusien kohteiden hankinnasta yhdessä Hiiden Heimon kanssa ovat talven aikana laittaneet hösseliksi ja päässeet sopimukseen 75 uuden asunnon lisäämisestä Hiisi Homesin kalustettujen asuntojen tarjontaan. Asunnot sijoittuvat kolmeen kaupunkiin, joista jokainen on mielenkiintoinen ja odotettu lisäys.

Suomen Turkuun avattava 43 huoneiston kokonaisuus on kieltämättä kiinnostavin ja vie Hiisi Homesin askeleen lähemmäs kohti valtakunnallista peittoa. Suomen Turussa pääsee painumaan Hiiteen jo kesäkuusta 2019 alkaen uudella Linnafältin alueella Aurajoen, Forum Marinumin ja Turun Linnan kupeessa. Sijainti on mitä mainioin Hiiteen painumiselle ottaen huomioon keskustan läheisyyden mukavan joenvarsikävelymatkan päässä eikä satamaankaan ole kuin alle kilometrin matka.

Turun lisäksi kapasiteetti tulee kevään ja kesän aikana kasvamaan pääkaupunkiseudulla. Hiisi Homesin uusi itäisin kohde tulee olemaan Vantaan Ikean ja Fazerilan läheisyyteen nouseva seitsemän huoneiston pienkerrostalo, mikä palvelee laajaa itäistä pääkaupunkiseudun aluetta. Kohde osuu Vantaan Vaaralan alueelle, missä luonto on lähellä ja sijainti on mitä mainioin rauhaa rakastaville heimolaisille sekä omalla autolla itäisellä pääkaupunkiseudulla ja reunuskunnissa liikkuville.

Loput 25 asuntoa nousevat Hiiden Heimolle entuudestaan tuttuun sijaintiin Espoon Keskukseen. Hiisi Homes Espoo Centerin kokonaiskapasiteetti kasvaa yhteensä 32 asuntoon, joten jatkossa Keski-Espoon, Kauniaisten sekä lähialueiden tilapäisiin asumistarpeisiin pystytään vastaamaan huomattavasti entistä paremmin.

Mahtava loppukevät tulossa Hiiden Heimolle 75 asuntoa kalustaessa ja sisustaessa. Hiisi Homes Espoo Center on jo varattavissa ja Hiisi Homes Turku sekä Hiisi Homes Vantaa East tulevat pian varattavaksi. Homes ja Hiiden Heimo toivottavat kaikki tilapäista kotia tarvitsevat oikein lämpimästi tervetulleeksi painumaan Hiiteen asumaan aina yhdestä yöstä useampaan kuukauteen. Hiisi Homes on kolmen puupää-yrittäjän Arin, Markuksen ja Niklaksen alulle panema Hiidenvedeltä ponnistava kasvuperheyritys, joka operoi jo yli 100 kalustettua asuntoa kahdeksalla paikkakunnalla. Hiisi Homesin tiimi eli Hiiden Heimo pitää hauskaa ja paiskii hommia päivittäin mahdollistaakseen asukkailleen eli heimolaisilleen paremman elämän.

Hiisi Homes
Koteja tilapäistarpeeseen
#painuhiiteen

Lisätietoja:
Puupää-yrittäjä Markus Veikkolainen
+358 40 670 8556
markus@hiisihomes.fi