Legendaarinen Nummelan Airmotel tekee paluun – Hiisi Homes & Hotel Nummela avaa ovensa talvella 2026
Suomen ilmailu- ja viihdehistoriaa huokuva Nummelan Airmotel kokee täydellisen muodonmuutoksen. Paikallisten yrittäjien yhteisvoimin vanha maamerkki herää uuteen eloon, kun Kruunuremontti peruskorjaa kohteen ja me tuomme sisään Hiisin avaimettoman arjen. Talvella 2026–2027 avautuva Hiisi Homes & Hotel Nummela yhdistää ensimmäistä kertaa saman katon alle joustavat tilapäiskodit ja modernin digihotellin.
Nummelan lentokentän Airmotel on vuosikymmenten ajan tunnettu lentäjien tukikohtana ja elävän musiikin keskuksena keskellä kauneinta harjumaisemaa. Nyt kiinteistön omistajaksi on siirtynyt Kruunuremontin taustalta tuttujen Vuorman veljesten yhtiö, ja me Hiisillä pääsemme aloittamaan kohteen majoitusoperaattorina.
Puupäiden pitkäaikainen unelma toteen
Hiiden perustajayrittäjille, alkuperäisille ”kolmelle puupäälle”, hanke on poikkeuksellisen henkilökohtainen. Kiinteistöjohtajamme Ari Lapveteläinen muistelee projektin alkuvaiheita lämmöllä.
”Istuimme ensimmäisen kerran Airmotelin neuvottelupöytään jo vuonna 2018. Hiisi otti tuolloin vasta ensiaskeliaan, eikä meillä ollut mahdollisuutta ostaa rakennusta itse. Kohde jäi kuitenkin kummittelemaan mieleemme. Kun kuulimme myöhemmin kiinteistön kärsineen ilkivallasta, pelkäsimme purkutuomiota. Onneksi Kruunuremontin veljekset astuivat kuvaan ja osoittivat huhut perusteettomiksi. Henkilökohtaisesti olen valtavan iloinen, että saan herättää tämän tutun maamerkin takaisin loistoonsa ennen omille eläkevapaille siirtymistäni.”
Toimitusjohtajamme Niklas Eriksson odottaa avausta yhtä suurella innolla: ”Sen lisäksi, että olen paljasjalkainen nummelalainen, olen myös tanssinut omat hääni täällä Airmotelilla aikoinaan. Kun tuli mahdollisuus herättää tuttu maamerkki eloon yhdessä Kruunuremontin veljesten kanssa, päätös oli heti selvä. On huikeaa tarjota kodikas majoitusratkaisu tänne töihin tuleville keikkatyöläisille ja matkailijoille.”
Hybridikonsepti ratkaisee Länsi-Uudenmaan datakeskusbuumin majoitustarpeet
Länsi-Uudellemaalle ja erityisesti Vihdin alueelle kohdistuu parhaillaan historiallisia miljardi-investointeja, joista näkyvimpänä Microsoftin datakeskushanke. Tämä tuo alueelle valtavan määrän projektityövoimaa.
”Alueen majoitustarjonta tulee olemaan todellisessa koetuksessa tulevina vuosina”, toteaa kaupallinen johtajamme Markus Veikkolainen. ”Airmotel on logistisesti täydellinen tukikohta näille arjen sankareille. Me tarjoamme fiksut neliöt, toimivat pyykkihuollot ja sen elintärkeän ilmaisen parkkipaikan työpakettiautoille, jotta työntekijät voivat keskittyä olennaiseen.”
Täysin digitaalisen asiakaspolun ansiosta asukkaat saapuvat kohteeseen vaivattomasti omien aikataulujensa mukaan, ilman respassa jonottamista. Uusi hybridikohteemme tarjoaa kaksi ratkaisua saman katon alla:
-
32 digihotellihuonetta lyhytaikaisiin tarpeisiin. Huoneista löytyy omat jääkaapit, ja asukkaiden yhteiskäytössä on asukaskeittiö, ruokailutila ja pesula.
-
8 tilapäiskotia omilla keittiöillä ja pyykinpesukoneilla. Nämä soveltuvat erinomaisesti pidempiaikaiseen asumiseen esimerkiksi rakennusprojektien tai vesivahinkojen ajaksi.
Tulevaisuuden puitteet ja haku ravintolayrittäjälle
Kiinteistön omistavat ja sen peruskorjauksesta vastaavat Kruunuremontin veljekset remontoivat tilat pitkäjänteisesti ja kestävästi. Tiloista tehdään viihtyisät ja toimivat, jotta ne palvelevat majoittujia pitkälle tulevaisuuteen.
Tavoitteenamme on avata hotellin ensimmäinen osa joulukuun 2026 alussa. Koska me Hiisillä keskitymme ydinosaamiseemme eli majoittamiseen, kiinteistöön haetaan parhaillaan erillistä ravintolayrittäjää kevääksi 2027.
Urakoiko tiimisi Länsi-Uudellamaalla vuosina 2026–2027? Varmista porukkasi majoitus hyvissä ajoin ja kysy ennakkodiiliä suoraan heimoltamme osoitteesta myynti@hiisihomes.fi. Jos etsit uutta liikepaikkaa ravintolallesi Länsi-Uudeltamaalta, laita meille viestiä ja yhdistämme sinut oikeisiin tahoihin!
