Puupäät Kokkokalliolla

Kolmen puupään panimo

Kotiosoite: Pisteenkaari 4, LH 108, 03100 Nummela
www.facebook.com/kolmenpuupaanpanimo
www.instagram.com/kolmenpuupaanpanimo

Kolmen puupään panimo on ensimmäinen vihtiläinen pienpanimo. Koti ja tukikohta Vihdin Nummelassa, pantu kivenheiton päässä Lohjalla.

Kolmen puupään panimo
Kolmen puupään panimo

Tarina.

Hiisi Homesin puupäät ovat pitkään olleet käsityöläisoluen ystäviä. Erilaisia käsityöläisyyden taidonnäytteitä on maisteltu pitkin matkaa ja loistavia yksilöitä on toisinaan osunut kohdalle. Puupäitä on pitkään kuitenkin kaivellut se, että Vihdissä ei ole yhtään pienpanimoa, joten toistaiseksi ei ole ollut mahdollisuutta nautiskella oman kylän olutta.

Korona toi uusia mausteita Hiisi Homesin toimintavuoteen, ja koronan ensimmäisen aallon hetkeksi hellittäessä puupäät päästivät Puupää Markuksen viikoksi lomille. Markus on tunnettu jo vuosien takaa niin sanotusti propellipäänä, jolta ideoita ja ajatuksia tuppaa tulvimaan, ja välillä muilla puupäillä ja Hiiden heimolla onkin työ tehtävänään toimia ideafiltterinä.

Tällä kertaa Markus lähti puolisonsa kanssa mökkeilemään Pohjois-Vihtiin elokuun alussa ja lomaviikon perjantaina hän koki valaistumisen. Nyt, jos koskaan tarvitaan koronakurimukseen myös positiivisia uutisia, joten perustetaan pienpanimo. Markus kutsui puupäät koolle, kumppanipanimon Top Fuelin valikoima maisteltin läpi, ja syntyi Kolmen puupään panimo.

Ketterässä yrityksessä päätöksiä syntyy pikaisellakin aikataululla, ja näin meillä on syksyn 2020 aikana ilo päästä maistelemaan Kolmen puupään panimon ensimmäisiä oluita. Ensimmäisessä vaiheessa liikkeeseen lähdetään kevyellä mallilla yhteistyössä Top Fuel -pienpanimon kanssa, jotta konsepti saadaan testattua. Toivomme, että hiljalleen rakentuvasta pienpanimosta muodostuu kaikkien vihtiläisten oma panimo, ja oluista vihtiläisten omat oluet. Tervetuloa mukaan matkaan!

Toiminta.

Kolmen puupään panimon toiminta aloitetaan mustalaistyyppisenä panimotoimintana eli varsinainen oluen paneminen tapahtuu kumppanipanimossa, eikä Kolmen puupään panimolla ensimmäisessä vaiheessa ole omaa jakelutuotantoon soveltuvaa panimolaitteistoa. Oikea termi kuvaamaan Kolmen puupään panimon lanseerausvaihetta voisi olla pilvipanimo, koska avainroolissa on yhteistyökumppanipanimo Top Fuel tuotannon, reseptiikan ja jakelun osalta. Keskiössä paikallinen lähellä rakkaudella pantu käsityöolut.

Kolmen puupään panimon lanseeraus tapahtuu syksyllä 2020. Kumppanipanimona toimii Lohjan Muijalassa sijaitseva Top Fuel Beer Company. Haluamme tuoda toimintasuunnitelmamme avoimesti esille kaikille vihtiläisille, oluenystäville sekä heimolaisille, ja samalla tarjota mahdollisuuden osallistua eri toiminnan vaiheisiin. Olemme aina avoimia keskustelemaan yhteistyöstä eri toimijoiden kanssa. Kaikki toimet johtavat siihen, että saisimme tehtyä kotikunnastamme Vihdistä aina askeleen elävämmän paikan asua, maistuvaa paikallista olutta nautittavaksi sekä kannettua kortemme kekoon meille rakkaan Hiidenveden suojelemiseksi.

Teemme yhteistyötä LUVY Ryn kanssa, ja lahjoitamme jokaisesta myydystä oluesta 0,10 € Hiidenveden suojelu -kunnostushankkeeseen.

Hiidenveden kunnostus
Hiidenveden kunnostus

Kolmen puupään panimon toimintasuunnitelma

Vaihe 1. Kolmen puupään panimon brändi luodaan ja tukikohta perustetaan Vihdin Nummelaan. Ensimmäiset kolme olutta tuodaan paikallisiin vihtiläisiin ruokakauppoihin ja baareihin saataville syksyllä 2020 yhteistyössä lohjalaisen Top Fuel Beer Companyn kanssa.

Vaihe 2. Vuoden 2021 aikana myydään 10 000 pulloa olutta ja jokaisesta myydystä pullosta lahjoitetaan 10 senttiä per myyty pullo Hiidenveden suojeluun. Oma tuotekehitys ja reseptiikan suunnittelu aloitetaan.

Vaihe 3. Kolmen pääoluen lisäksi luodaan uusi innovatiivinen lippulaivatuote, mistä tulee koko kansan suosikki.

Vaihe 4. Panimokohteen perustaminen Vihdin Nummelaan ja oman tuotannon aloittaminen

Vaihe 5. Ruokaravintolan avaaminen Vihdin Nummelaan, minkä yhteyteen tuodaan panimolaitteisto

Oluet

Tulossa pian!